Tällä kertaa kerron kuvin enemmän kuin sanoin lauantain patikoinnistamme. En todellakaan sen vuoksi, että olisi ollut jotenkin tylsää tai mitäänsanomatonta. Olen vaan niin haltioissani saavuttamastani virstanpylväästä, että... olen aivan sanaton!
Kävelin jyrkänteen reunalla jähmettymättä pelosta paikalleni!
Tiukka tuijotusote omiin jalkoihini, tai edellä kulkevan jalkoihin. Askel askelelta. Kävele. Älä pysähdy. Älä katso alas. Älä katso ylös. Hengitä. Et huoju, et horju, et liu´u. Olet ihan tavallisella polulla. Maasto kyllä kestää sinut kauhukuvia tuottavasta mielestäsi huolimatta. Sydän jyskyttää, rintaa ja palleaa kiristää, sormet puristaa repun hihnoja. Vedän syvään henkeä ja mietin osaanko hengittää tasaisesti vai jakaantuuko ilma epätasaisesti jolloin tasapainoni horjuu ja kaadun, kompastun, liukastun ja putoan...
Mutta en pudonnut. Enkä jähmettynyt - se on tapahtunut nimittäin, vaatimattomammissakin olosuhteissa! Eikä se ole kiva tunne, kun tartut jaloin käsin maahan kiinni, etkä pysty liikkumaan, et ylös etkä alas.
Voitin pelkoni, ja se on ihan mahtava tunne! Tiedän, että olen ainakin tämän reitin kohtaamisessa seuraavalla kerralla entistä varmempi ja vahvempi! Uusia on toki tulossa voitettavaksi...
Korkean paikan kammo on inhottava tunne. Tunnen sen jopa nyt, kun kuvittelen mielessäni tilanteen. Sydän alkaa heti oireilemaan ja päässä huimaamaan. Sen voittaminen on onneksi mahdollista: Harjoittele! Ja haasta itsesi!
Lauantain patikointimme kulki reittiä Güzelyalı - Kaya Ağıl - Şarlayan Çeşme - Aygır Creek - Kepezpelen. Juu, vaikeita nimiä - mutta ehkäpä google mapista paikannettavissa. Tässä Famtourin kartta reitistä:
Näyttää vuoristoiselta, eikö? No sitä se olikin. Haastavimmat osuudet alussa ja lopussa. Korkein kohta noin 540 metriä meren pinnasta. Alun nousu on juuri se kammoa nostattava kapeata ja rinteeseen päin kaltevaa polkua patikoiden. Reitin keskiosuus, nuo vihertävät osuudet ovat helppoa metsätietä ja -polkua alaspäin matkaten. Tosin alamäkeä irtokivisillä poluilla ei ole sekään helppoa. Lopussa 1,5 km Kepezbeleniä ennen noustaan taas reilu 500 metrin korkeuteen.
 |
| Paikalliset maatilalliset toivottivat meille onnistunutta matkaa. |
 |
| Jylhät kalliot tarkkailivat meitä tummina ammottavine silmineen. |
 |
| Muutama sata metriä tultu, ylöspäin leveää kivistä tietä. Nyt vasta matka alkaa, sanoo pääoppaamme Halil. |
 |
| Kivisillä poluilla parhaiten pärjää paksupohjaisilla vaelluskengillä, joissa olisi hyvä olla hieman varttakin nilkan tukena. |
 |
| Tarkkana askeleiden kanssa, kompurointiin ei ole varaa. |
 |
Olisin tietenkin ottanut niistä jyrkimmistäkin paikoista kuvia, jos kantti olisi kestänyt niissä kohdissa.
Mutta tällaista polkua... |
 |
| Poweria pohkeisiin ja reisiin, se oli päivän toinen suuri haaste - ja saavutus! |
 |
| Huipulla! Olinpas tyytyväinen itseeni! Kuvan otti uusi patikointikaverini Jonny Etelä-Ruotsista. Teimme kuvienvaihtosopimuksen. |
 |
| Hulppeat on näkymät. Eikä ihme, että tuota järveä sanotaan Vihreäksi järveksi. |
 |
| Helppoa metsätietäkin pääsimme kulkemaan. |
 |
| Näillä huudeillä on kaunista katsottavaa! Oymapınar Dam - pato. |
 |
| Lounastauko lähteen äärellä. Matkassa oli mukana monta turkkilaista, miehiä ja naisia. He tapansa mukaisesti jakoivat omia eväitään koko porukalle ihan jakamisen ilosta. Se kuuluu heidän kulttuuriinsa, ja tuntuu nololta kieltäytyä tarjotusta. Mutta kun ne omatkin eväät on syötävä. |
 |
| Karavaani kulkee ja maisemat vaihtuu... |
 |
| Taurus, Anatolian ylängön eteläosassa sijaitseva Välimeren rannikkoa myötäilevä vuoristo. |
 |
| Kurkkaus aidanraosta alas laaksoon. |
 |
| Kuten sanottu, Turkki on kaunis maa! |
 |
| Metsätie vaihtui taas kivikkoiseksi kulkuväyliksi. |
 |
Aygır -uoman silta. Kesän jälkeen joki on kuivunut.
Joessa asustelee jokirapuja, näimme yhden kuivuuteen kuolleen yksilön polulla. |
 |
| Sitten alkoikin viimeinen rutistus, nousu Kepezbelenin kylää kohti. |
 |
| Jess! Voitto kotiin! Hikisenä ja väsyneenä, janoisena ja nälkäisenä. Mutta tyytyväisenä suoritukseen! |
Eräs tärkeä seikka näillä poluilla patikoidessa on muistaa varata riittävästi aikaa, ja ottaa huomioon ne hitaimmat kulkijat aikataulua laadittaessa. Täällä aurinko laskee tähän aikaan vuodesta kuuden aikaan illalla. Ryhmämme viimeiset patikoijat saapuivat perille hieman kello viiden jälkeen. Olimme pari tuntia suunnitellusta aikataulusta myöhässä. Kaikki pääsivät vielä luonnonvalossa perille. Epäilenpä oliko muilla otsalamppuja mukana paitsi meillä järjestäjillä. Sepä pitää lisätä mukaan otettavien tavaroiden suosituslistalle, etenkin tämän tyyppisille vaellureiteille.
Kommentit
Lähetä kommentti